Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
09.12.2023

Myös hyvinvointialueiden tulevaisuudelle on vaihtoehtoja

Pohteen aluevaltuusto käsitteli maanantaina 20.11 tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman, joka tulee muuttamaan Pohjois-Pohjanmaan sote- ja pelastuspalveluita tulevina vuosina.

Valtionvarainministeriö pakotti Pohteen tekemään kyseisen 90 miljoonan leikkauslistan käytännössä ilman vaikutusarviointeja ja kuulemisia vastineeksi lainanottovaltuudelle, jota tarvitaan niin uuteen yliopistosairaalaan kuin esimerkiksi ambulansseja koskeviin välttämättömiin investointeihin. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma sitoo Pohdetta, joten esimerkiksi ensi vuoden talousarvion suhteen on tehtävissä vähän.

Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä esitti asiassa toiminnallisia säästöjä tuovan vaihtoehtonsa, joka ei valitettavasti saanut riittävää kannatusta. Olisimme hakeneet kustannustehokkuutta integraatiosta, toimivaltasuhteiden selkeyttämisestä, OYS:n Tulevaisuuden sairaalan lisääntyneen tuottavuuden huomioimisesta ja monesta muusta asiasta.

Vaihtelevasti muiden puolueiden edustajien äänillä hyväksytyiksi tulivat muun muassa ikäihmisten tehostetun palveluasumisen nopeutetut leikkaukset, akuuttivuodeosastojen lakkautukset, harkinnanvaraisten asiakasmaksujen nostaminen, henkilöstön Smartum-setelin puolitus, useamman sote-keskuksen alasajo ja ateria- ja puhtauspalveluiden miljoonaluokan ”tehostukset.” Esimerkiksi viimeksi mainittu ei voi olla näkymättä ikäihmisten ateriapalveluiden ravitsemuksen laadussa ja siivouksen tasossa. On myös mahdollista, että näemme uusia leikkauslistoja Pohjois-Pohjanmaalla.

Olennaista on huomata, että hyvinvointialueet ovat riippuvaisia valtion rahoituksesta. Maan hallitus on kyllä päättänyt laittaa vaalikauden aikana 500 miljoonaa Kela-korvausten nostoon, mikä auttaa korkeintaan hyvätuloisten tilannetta eikä ole missään nimessä kustannustehokasta terveysnäkökulmasta.

Vaihtoehtoja on. Vasemmistoliitto toimii oikeudenmukaisuuden puolesta niin Pohjois-Pohjanmaalla kuin koko Suomessa. Suunnanmuutos on tehtävä varsinkin valtakunnallisella tasolla. Puolueemme vaihtoehtobudjettiin kuuluu muun muassa hyvinvointialueiden alijäämän kattamisvelvoitteen pidentäminen neljään vuoteen, hyvinvointialueille tuleva verotusmahdollisuus taloudellisen liikkumavaran luomiseksi, investointeja koskevan sääntelyn uudistus, hyvinvointialueiden rahoituksen nostaminen kertaluontoisesti 500 miljoonalla palvelutason turvaamiseksi ja ennen kaikkea Orpon hallituksen 1,4 miljardin sote-leikkauksien peruminen.

Olli Kohonen
Pohteen aluevaltuuston 3. varapuheenjohtaja (vas)
Sairaanhoitaja, filosofian maisteri
Oulu

(Mielipide on julkaistu Kalevassa 9.12.2023)

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

05.08.2024

Hallitus kurittaa köyhiä ja kipeitä, kun se nostaa asiakasmaksuja

24.06.2024

Kela-korvauksien nosto lisää terveyseroja ja sote-jättien voittoja

19.06.2024

EU:ssa voidaan satsata lisää mielenterveystyöhön