Ihmisten huomioiden ollessa syystäkin kiinni Ukrainan kriisissä ja tuota myöten myös Suomen turvallisuuspolitiikassa aluevaltuustotyön käynnistyminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kuitenkin esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla kokoustelut ovat jo hyvässä käynnissä.
Hyvinvointialueen työtä ja toimintaa ohjaava hallintosääntö on hyväksytty, iso nippu johtavien viranhaltijoiden tehtäviä perustettu ja strategialuonnoskin lähtee lausuntokierrokselle. Taustalla on toki pitkään tehty valmistelutyö, joka on tapahtunut jo ennen kuntavaaleja poliittisessa ohjauksessa.
Paljon muuttuu palveluiden järjestämisessä. Mutta vähemmän on ollut puhetta siitä, että hyvinvointialueiden rahoitusmalli tulee muuttamaan niiden toteuttamislogiikan tyystin tulevaisuudessa. Hyvinvointialueet saavat siis valtiolta tarveperustaisen rahoituksen, jolla on sitten selvittävä. Ei voida tehdä kuten aiemmin, jossa palvelutarpeiden vain kasvaessa sairaanhoitopiirit ovat voineet lähettää laskun kuntiin, jotka ovat murisseet, mutta lopulta kuitanneet laskun.
Nyt on laitettava nyörit tiukemmalle, mikä voi toisaalta kannustaakin hyvinvointialueita järkiperäistämään toimintoja. Tosin on sitten aivan eri juttu, että pitäisikö Suomessakin olla maakuntavero, jossa hyvinvointialueilla olisi enemmän pelivaraa. Minusta pitäisi, ja se toisi myös enemmän itsenäisyyttä alueille, kun nyt ollaan hyvin paljon valtionvarainministeriön talutusnuorissa.
Mutta liikaakaan ei pidä huolehtia sote-palveluista. Sote-rahoitukseen on toisaalta rakennettuy valtion puolelta ”hätämekanismi”, joka mahdollistaa rahoituksen budjetin ylittyessä, mutta tuolloin joutuu hyvin nopeasti ministeriöiden valvontaan ”tarkkailuluokalle”. Se voi johtaa pakkoavioliittoon toisen hyvinvointialueen kanssa. Ketään ei silti jätetä ottamatta päivystykseen sisään sen takia, että rahat on loppu.
Kaikki ei voi jatkua ennallaan, jokainen vuodeosasto, eikä edes terveysasema ei tule olemaan ikuinen. Päällekkäisyydet pitää voida karsia, jossa meillä poliitikoilla tulee olemaan iso työ. Lähipalveluista on samaan aikaan huolehdittava, mutta henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että hyvinvointialueilla ei tule jokaista ”vanhaa” kuntarajaa kunnioittaa. Helppoa ei ole siinäkään, että palvelut on tarjottava lainmukaisesti ja huomioiden vieläpä esimerkiksi kiristyvä hoitotakuu, mikä sinällään on erittäin kannatettava asia. Samaan aikaan entisestään ikääntyvän väestön palvelutarpeesta on huomioitava.
Ei ole helppoa ei, koska rahat tulevat valtiolta, eikä asiakasmaksuilla tai palveluiden myynneillä muille hyvinvointialueille pääse rahoiksi lyömään. Ja palveluiden tarjoamisessa on huomioitava yhdenvertaisuus.
Toisaalta on tehtävä kehitysinvestointeja, joista itse mainitsen Pohjois-Pohjanmaalla digitaalisen sote-keskuksen kehittämisen. Olenkin iloinen, että aluehallitus päätti julistaa sen tehtävän julkiseen hakuun, vaikka muuten suurin osa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtajatehtävistä täytetään ymmärrettävästikin sisäisesti. Meillä on iso nippu päteviä johtajia, joille on hyvä hakea paikat myös uudesta organisaatiosta. Toisaalta tehtävät vääjäämättä muuttuvat isolla osalla, enkä pidä laisinkaan huonona linjaa siitä, että uudella hyvinvointialueella luodaan
Mutta kun luomme jotain aivan uutta, kuten digi-sotekeskuksen, on ”boksin ulkopuolelta” katsomisesta paljon hyötyä. Esimerkiksi yksityiset sote-jätit (joiden mylläyksestä en muuten juurikaan innostu) ovat olleet tässä todellisia edelläkävijöitä.
Työ Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuustossa jatkuu jo tulevana maanantaina. Valitsemme muun muassa hyvinvointialuejohtajan, johon tehtävään aluehallitus esittää yksimielisesti Ilkka Luomaa. Hän onkin aidosti erittäin hyvä, motivoitunut, asiantunteva ja laajaa kannatusta nauttivat henkilö, jonka sote-kokemukset niin Pohjois- kuin Keski-Pohjanmaalta ovat enemmän kuin kattavat. Valitsemme myös muun muassa asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisun, ja siinä meillä onkin syytä juhlaan. Jos talousluvuissa muuten riittää päänraapimista, omasta supisuomalaisesta ja todetusti erittäin käyttäjäystävällisemmästä potis-tietojärjestelmästä Eskosta saatamme saada todellisen valtin myyntiin asti.