Kuluneella viikolla julkistettu Oulun kaupunginjohtajan budjettiesitys aiheuttaa huolta tulevaisuuden suhteen.
Sinällään Oulu on edelleen upea paikka elää, mutta tietyt talousluvut herättävät syystäkin pohdintaa. Eritoten hyvinvointipalveluihin talousarvioesityksessä suunnattu yli 16 miljoonan euron leikkausvaade on täysin kohtuuton. Tämä olisi käytännössä niin sanottua alibudjetointia.
Olen itse sote-palveluista vastaavan hyvinvointilautakunnan jäsen, ja tiedän hyvin mistä on kyse. Neuvoloista, hyvinvointikeskuksista, mielenterveydestä, hammashoidosta ja monesta muusta kirjaimellisesti elintärkeästä asiasta. Olen myös itse töissä OYS:n puolella psykiatrisella osastolla sairanhoitajana, joten myös ruohonjuuritaso on tätä kautta varsin tuttu.
Varoitimme jo lautakunnan omassa talousarvioesityksessä elokuussa yksimielisesti alibudjetoinnin ongelmista. Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee sen, että tulevan vuoden talousarvio määrittää valtionvarainministeriöstä moneen kertaan varmistettujen tietojen mukaan hyvin paljon sote-uudistuksen myötä tulevan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen rahoitusta.
Ja koska Oulu on maakuntamme ylivoimaisesti suurin kunta, puhutaan tässä yhteydessä todella suurista rahoista. Hyvinvointipalveluiden ennakoitu toimintakate on vuodelle 2021 707 miljoonaa euroa. Samaan aikaan ensi vuodelle ollaan juuri nyt budjetoitu toimintakatteeksi 706 miljoonaa euroa.
Kyseinen v. 2022 tavoite ei ole millään tavalla realistinen, koska asukaskohtaisten menojen kasvuennuste on noin 6,6%. Oululaisten kansansairaudet kun eivät varmastikaan katoa noin vain tai lopeta alkoholin ja muiden terveysongelmia aiheuttavien päihteiden käyttöä kuin seinään.
Tosiasioiden tunnistaminen on aina viisauden alku. Hyvinvointimenoille jouduttaisiin ensi vuonnakin tekemään joka tapauksessa kymmenien miljoonien lisäbudjetti, koska lakisääteiset palvelut on yksinkertaisesti tarjottava. Niitä todellakin tarvitaan.
Itse asiassa palveluiden tulisi olla mieluiten ennaltaehkäiseviä sellaisia. Valitettavasti niihin tehdyt satsaukset eivät ole olleet riittäviä, vaan esimerkiksi lastensuojelu on ollut viime aikoina erityisen kovilla. Tämä on täysin kohtuutonta myös inhimillisestä näkökulmasta.
On lisäksi syytä huomata, että hyvinvointikeskuksiin ei voida noin vain laittaa lappua luukulle, sairaaloista potkia pois kipeitä potilaita tai kotihoidon käyntejä lopettaa. Tai voisihan näin tehdä jos synkästi ajatellaan, mutta lopputulokset tietäisimme.
Alibudjetoinnin käytön on voinut aiemmin ymmärtää tietyllä tapaa taloussuunnittelun keinona. Nyt se kuitenkaan ole millään tavalla järkevää tai perusteltavissa. Jos Oulu alibudjetoisi esimerkiksi 50 miljoonaa euroa hyvinvointipalveluissa, tämä tarkoittaisi suoraan noin 20 miljoonan euron leikkauksia hyvinvointialueen valtiolle siirtyvään rahoitukseen. Niillä rahoilla maksetaan sairaanhoitajien, lääkäreiden, toimintaterapeuttien ja lähihoitajien palkkoja, hankitaan lääkkeitä ja muita tuikitarpeellisia asioita ihmisten hoitamiseksi. Ei se ilmaista ole.
Toivonkin siis todella, että Oulun kaupungissa ymmärrettäisiin laajasti alibudjetoinnin ongelma. Hyvinvointipalveluiden rahoituksen tarkistaminen realistiselle tasolle on oikeastaan ainoa kestävä ja mistään näkökulmasta perusteltu vaihtoehto tulevaisuuden kannalta.