Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
22.12.2021

Hyvinvointilautakunnan kuulumiset 21.12. kokouksesta

Eilen oli Oulun hyvinvointilautakunnan viimeinen kokous syyskauden osalta. Kesto oli aika lailla normaali eli reilut viisi tuntia. Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen, mutta toisaalta erittäin työllistävä luottamustoimielin. Olen oikein tyytyväinen siitä, että pääsen edustamaan Vasemmistoliittoa siellä yhdessä Einistön Outin kanssa. Muutenkin hyvinvointilautakunta on oikein hyvä poppoo, jossa on laajasti sote-asiantuntemusta. Esillä…

Eilen oli Oulun hyvinvointilautakunnan viimeinen kokous syyskauden osalta. Kesto oli aika lailla normaali eli reilut viisi tuntia. Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen, mutta toisaalta erittäin työllistävä luottamustoimielin. Olen oikein tyytyväinen siitä, että pääsen edustamaan Vasemmistoliittoa siellä yhdessä Einistön Outin kanssa. Muutenkin hyvinvointilautakunta on oikein hyvä poppoo, jossa on laajasti sote-asiantuntemusta.

Esillä oli useampi iso info, jotka tulevat myöhemmin päätöksentekoon. Niistä sitten varmasti enemmän vuoden 2022 puolella. Itse päätösasioista suurin oli käyttösuunnitelma, eli hyvinvointipalveluiden ”ohjenuora” ensi vuodelle. Itse budjetti on jo isketty kiinni aiemmin valtuuston toimesta, mutta nyt tehtiin vahvasti painotuksia itse toiminnalle.

Muista päätösasioista haluan nostaa esiin mt- ja päihdeasiakkaiden asukaspalveluiden asiakasmaksujen käyttövarojen nostamisen. Sinällään erittäin myönteisen asiakasmaksulain uudistamisen myötä tietyille ryhmille on syntynyt taloudellisia haasteita heille käyttöön jäävän rahan suhteen. Oulun kaupungissa se jäi aivan liian pieneksi mt- ja päihdeasiakkaiden osalta, esimerkiksi tehostetussa palveluasumisessa vain 164 e / kk. Nyt tuo summa nostettiin 257 e / kk, joka paljon ei ole sekään, mutta mahdollistaa ainakin hieman paremmin hitusen verran normaalimpaa elämää.

Iso asia oli käyttösuunnitelma. Kyseessä on pitkä dokumentti, josta olimme jo aiemmin käyneet seminaaria ja päivityksiä oli tehty. Eilisessä käsittelyssä sain lävitse useamman yksimielisesti siihen 🙂 Esityksestäni käyttösuunnitelmaan tuli huomio siitä, että lastensuojelussa olisi eri alueilla tasapuolisesti niiden tarvitsemat, riittävät työvoimaresurssit mm. sosiaalityöntekijöiden osalta. Käytännössä usealla alueella vajausta kun on ollut todella useamman sostt verran ja tämä on aiheuttanut ongelmia niin asiakkaille kuin työntekijöille.

Upeaa oli myös se lisäys, että Oulussa tehdään arviointiraportti, siitä onko mahdollista luoda Oulun kaupungille ohjelmaa kunnallisten päätösten mielenterveysvaikutusten arvioinniksi. Tämä pohjaa syyskuussa tekemääni valtuustoaloitteeseen, jossa esitin juuri tätä. Valtuustoaloite käsiteltiin maanantaina 20.12. kaupunginhallituksessa, jossa sinällään aidosti laaja asiani haluttiin jatkoselvittää.

Oivallista oli myös se, että yhdessä lisäsimme käyttösuunnitelman linjauksen siitä, että sosiaalista luototusta kehitetään asiakaslähtöisemmäksi. Myöntämiskriteereitä arvioidaan uudelleen huhtikuun 2022 loppuun mennessä. On nimittäin tullut esimerkiksi 19.12. Kalevassa tulleesta jutusta, että talousneuvolan työntekijöiden mukaan sosiaalista luototusta on todella hankalaa saada. Vuonna 2020 sitä ei ollut myönnetty laisinkaan. Kriteerejä myöntämiseenkin on hyvä miettiä uudelleen tarpeen mukaan , että työkalu saatisiin tehokkaseen käyttöön.

Ja lautakunta lisäsi käyttösuunnitelmaan myös linjauksen siitä, että kehitetään työntekijälähtöisiä työaikajoustoja ja etätyömahdollisuuksia. Tästä on ollut huomattavan paljon keskustelua eri yhteyksissä ajatellen Oulun kaupungin työntekijöiden jaksamista. Useassa paikassa irtisanoutumiset ovat lisääntyneet, tästä on nähty nähneet ikäviä tilastoja. Lähtemällä hakemaan näin sellaisia keinoja, joila pystytään helpottaan vaikkapa pienten lasten vanhempien elämää tai vaikkapa iäkkäitä vanhempia hoitavien ihmisten mahdollisuuksia yhdistää työelämää ja siviilielämää, voisi helpottaa työhyvinvointia.

Eli tällaista tällä kertaa 🙂 Nyt on aika jäädä pienelle tauolle kunnallisista kokouksista, mutta huomennahan nuo aluevaalinumerotkin tulevat, joten ei tässä ihan politiikasta pääse vapautumaan joulunkaan alla. Toki kampanjointi taitaa olla taas sosiaalisessa mediassa koronahaasteiden takia, joka on sitten aivan oma ja iso asiansa.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

05.08.2024

Hallitus kurittaa köyhiä ja kipeitä, kun se nostaa asiakasmaksuja

24.06.2024

Kela-korvauksien nosto lisää terveyseroja ja sote-jättien voittoja

19.06.2024

EU:ssa voidaan satsata lisää mielenterveystyöhön