Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
02.06.2022

Kaikkien on herättävä yhteisöllisyyden rakentamiseen

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto on huolissaan yhteisöllisyyden näivettymisestä ja ahdistuneisuuden lisääntymisestä.

Sekä globaalit että Suomessa tapahtuneet suuret ilmiöt, muutokset ja uhkat, kuten ilmastonmuutos, korona, Ukrainan sota ja Suomeen kohdistuvien mahdollisten operaatioiden pelko ovat aiheuttaneet ahdistusta kaikissa ikäluokissa.

Vastakkainasettelut ovat voimistuneet ja sosiaalinen media tuo voimakkaat ilmaisut ihmisten iholle. Myös tämä voi lisätä ahdistusta ja vaientaa ihmisiä.

Eriytyminen alkaa jo pienestä pitäen. Leimautumisen ja ulkopuolelle jäämisen pelko lisää ahdistusta. Tätä vahvistavat somekulttuurin negatiiviset ilmiöt.

Korona-aika keskeytti harrastus-, eläkeläiskerhot ja lähes kaiken kasvokkain tapahtuvan sosiaalisen elämän. Tämä on ollut monelle aktiivisellekin henkilölle ahdistavaa, mutta erityisesti heille, jotka ovat olleet jo aiemmin syrjäytymisvaarassa. Erityisesti vanhusten yksinäisyys on lisääntynyt.

Nyt meidän kaikkien on herättävä yhteisöllisyyden rakentamiseen. Nyt on toimittava perheiden sisällä, kaveripiireissä, järjestöissä, kunnissa, hyvinvointialueella, työyhteisöissä, eduskunnassa ja hallituksessa. Se vahvistaisi tulevaisuudentoivoa.

Nyt tarvitaan matalan kynnyksen toimintaa ja yhdessä tekemistä, helposti saavutettavaa tekemistä kuntien järjestämissä tiloissa ja luontoyhteyden uudelleen löytämistä. Kuntien tulee kouluttaa matalan kynnyksen harrastamisen ohjaajia ja kouluissa kannustetaan lapsia ja nuoria monipuoliseen ja kokeilevaan harrastamiseen. Raha ei saa olla este kenenkään tavallisille harrastuksille.

Mielenterveysongelmista kärsiville tarvitaan pikaisesti apua ja toimiva hoitopolku. Mielenterveysjärjestöjen talouden tukeen pitää panostaa varsinkin hyvinvointialueella.

Hyvinvointialueen pitää avustaa myös taloudellisesti yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia edistäviä yhteisöjä, kuten eläkeläisjärjestöjä, ystävätoimintaa, asukas- ja kyläyhdistyksiä.

Tarvitaan toimintakulttuurin muutos myös työelämään, jossa työyhteisöjen keskinäisen kilpailun sijaan lisätään yhteisöllisyyttä ja nähdään ihmisten erilaisuus työyhteisöjen vahvuutena.

Tehokkuusajattelu haluaa tehdä ihmisestä koneen. Me vasemmistossa haluamme lisätä yhteisöllisyyttä ja luottamusta toisiimme ja inhimilliseen yhteiskuntaan.

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston kevätpiirikokouksen 2022 kannanotto

Olli Kohonen
Piirijärjestön PJ

Heidi Haataja
Piirijärjestön 1. VPJ

Antti Tihinen
Piirijärjestön 2. VPJ

(Julkaistu myös Kalevassa 3.6.2022)

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

15.08.2022

Valtuustoaloitteeni 15.8: Lisää julkisia keräysastioita pistosvälineille / Asiointitutkimus keskustan kuluttamisesta ja liikkumisesta

19.07.2022

Oikeiston omistajapolitiikka on tuhoisaa kansalaiselle

22.06.2022

Seniorineuvolamalli on kelpo osoitus poliittisesta yhteisymmärryksestä