Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
22.05.2023

Puheenvuoroni Oulun Infran ulkoistamisesta 23.5.2023

Hyvä kaupunginvaltuusto Suomen kieli on rikas ja vivahteikas ilmaisuiltaan.

Juuri nyt päätöksenteossa on pohjaesitys, jota kuvaa parhaiten historiastamme varsin toisenlaisesta yhteydestä esiin nouseva ilmaus ”hölmön tölväys.”
Koska juuri sitä on rikkoa jotain sellaista, joka toimii erittäin hyvin. Kun oman tuotannon ja monen sadan pääosin paikallisen yrityksen laajalti hyödynnetty yhteispeli toimii hyvin, miksi sitä mennä sörkkimään?
Olemne aiemmin tänään voineet käydä keskustelua tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa, jossa katutuotanto on huippulaadukasta ja edullista koko Suomen mittakaavassa. Oma tuotanto on erittäin tärkeässä roolissa täydentämässä yrityksien toimintaa.
Erityisesti kriisivalmiuden merkitystä ei voi nykyään olla korostamatta liikaa. Jos vesijohdoissa tai viemäriverkoissa tapahtuu yllättäviä pamahduksia, ei ole hetkeäkään aikaa vatulointiin vaan silloin on toimittava. Myös esimerkiksi myrskyvahinkojen korjaamiseen on tartuttava välittömästi. Tämänkaltaisissa tapauksissa oman toiminnan merkitys huoltovarmuuden kannalta korostuu entisestään.
Mitä nimittäin tapahtuisi, jos palvelusta vastaava ulkoistettu ja siitä vastuuta kantava palveluntuottaja menisi nurin juuri ennen kriisiä tänä epävakauden aikakautena? Ja jos tämä 24/7/365 päivystysvalmius olisi yksityisellä yrityksellä, niin hinta olisi varmasti kovin suolainen verrattuna omaan tuotantoon.
Olennaista on myös sisäistää se, että juuri Oulun Infran työntekijät ovat moniosaajia, jotka tietävät eri kohteiden erityishaasteet ja olosuhteet. Liikkeenluovutuksen myötä on aito vaara, että tämä osaaminen menetettäisiin. Sen sijaan henkilöstön osaamista on otettava entistä enemmän Oulun Infran kehittämiseen mukaan.
Erinomaisen olennaista on myös miettiä ulkoistuksen vaikutusta Oulun työnantajamielikuvaan. Jos olemme valmis antamaan osaavat työntekijät alan jättifirmoille halpuutuksen hengessä, ei se houkuttele töihin Oululle.
On myös erittäin perusteltua, voiko ulkopuolinen tuottaa halvemmalla kuin oma työ. Mikä olisi ulkoistuksen vaikutus Oulun alueen verokertymään, entä miten voidaan vertailla hintaa ja laatua, jos oma palvelutuotanto katoaisi? Miten käy paikallisten pk-yrittäjien yhden ison toimijan alla? Onko selvitetty oikein, mitä kustannuksia poistuu, kun käytetään yksin ostopalveluita? Säästöpotentiaalin pohja on hatara.
Aukiolevia kysymyksiä on erittäin paljon. Enkä usko niihin löytyvän vastauksia suuren ulkoistamisen kautta. Siksi valtuutettu Mikko Raudaskosken muutosesitys on kannatettava.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

14.02.2024

Valtuustoaloite: Ouluun Porin mallin mukaiset ”Maksa mitä haluat” -päivät kulttuuri- ja liikuntapalveluihin

19.01.2024

Li Andersson Suomen presidentiksi

09.12.2023

Myös hyvinvointialueiden tulevaisuudelle on vaihtoehtoja