Laajalle levinnyt sote-digitalisaatio on vedettävä yhteen

Kirjoitin muutama vuosi sitten siitä, kuinka ”pörriäisiltä” on syytä oppia paljon. Tuo bloggaus on edelleen ajankohtainen. Asiakaskokemuksesta huolehtiminen ja palveluiden markkinointi on kiistatta yksityisen terveydenhuollon taitama juttu, jolta ne osaltaan vetävät asiakkaita puoleensa julkiselta puolen. Yksin potilaasta huolehtiminen ja kliininen osaaminen ei riitä.

Tällä en tarkoita sitä, että alituisesti paukkuvia sote-budjetteja tulisi paisuttaa mainonnalla, vaan sillä, että kaikessa palvelustrategian muotoilussa ei ajatella ihmisiä potilaina, vaan asiakkaina. Me kaikki maksamme veroina sote-palvelut, joten meitä tulee kohdella aina hyvin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Oli korona-aika tai ei.

Toisaalta taas erinomaisen opin voisi ottaa esimerkiksi Mehiläisen Digiklinikasta, jossa saa etänä hyvin kattavasti hoitoa tilanteisiin, joissa ei tarvitse fyysistä tutkimusta. Palvelu on asiakkaidensa hyväksi kokema ja kiittämä. Toki julkinenkaan puoli ei tässä ole ollut tumput suorana. Esimerkiksi Oulun Omahoidon kautta voi olla yhteydessä terveydenhuollon ammattihenkilöön ja saada neuvontaa. Oulussakin on Hoitajachat, joka on käytössä virka-ajalla. Omaolo-palvelu on tullut varsin tutuksi koronaoirekyselyiden takia. Mutta tästä kokonaisuutta olisi hyvä laajentaa ja kehittää edelleen tulevalla hyvinvointialueella.

Eikä tässä vielä todellakaan kaikki. Yliopistollisten sairaaloiden Terveyskyla.fi -palvelu on todella suuri kokonaisuus, jossa on yli 30 ”taloa” erilaisten teemojen ympärillä aivoista munuaisiin, mielenterveydestä reumaan. Palvelu mahdollistaa asiakkaille muun muassa digihoitopolun etävastaanottoineen ja oman ammattilaisosionsa tukemaan niin koulutuksia kuin esimerkiksi oirekuvien selvittämistä.

Kuten esimerkiksi Jari Laru omassa asiaa koskevassa kirjoituksessaan totesi, nykyisestä Digifinland yhtiötä eli aiemmasta Sotedigi-yhtiöstä versoi hyvääkin. Suureksi ongelmaksi kuitenkin edelleen näen sen, kuinka laajalle erilaiset potilaspalvelut ovat levinneet digitaalisuuden osalta. Kehitys on samanlainen kuin potilastietojärjestelmissä, joita on valtava määrä Suomessa. Kunnallinen itsehallinto kun on mahdollistanut sen. Toki meillä on Kanta-tietokanta terveystietojen katsomiseen, ja se on tehnyt itseään jo varsin tunnetuksi.

Hyvin ymmärrettävä ongelma ja käytännössä kaikkien digisotepalveluiden kompastuskivi on digitaalinen syrjäytyminen ja vähintään tunne siitä. Usein juuri ikääntyneet ihmiset tarvitsevat eniten sote-palveluita, ja kieltämättä totta kai on, että harvempi yli 85-vuotias näpyttelee helposti iPhonella oman oirekuvansa chatissa lääkärille, joka sitten määrää tropit kulloiseenkin vaivaan. Mutta toisaalta digipalveluita ei yleensä ottaen suunnitella olemaan pois juuri heiltä, jotka tarvitsevat kohtaamista kasvokkain tai vähintäänkin puhelimitse. Mutta se tunne on julma, ja joskus digitaalisia palveluita käytetään joskus turhanpäiten poliittisena lyömäaseenakin.

Mutta eräs aito ja iso apu voisi olla Pohjois-Pohjanmaallekin kaavailtu digitaalinen sote-keskus. Asiointimahdollisuudet etänä niin hoitajalle kuin lääkärille tulisivat sen myötä käyttöön. Eikä tämä palvelu olisi keneltäkään pois, vaan vähentäisi muuta painetta normaalista asiakastyöstä. Ne kun jotka osaavat ja tykkäävät asioida diginä, olisivat pois muista jonoista.

Summa summarum: Mahdollisuuksia ja keinoja sote-digitalisaatioon on ja niitä on jo käytössä. Mutta luodaan niistä yhteinen kokonaisuus tulevilla hyvinvointialueilla, eikä miljoonaan eri paikkaan levinnyttä sirpaletta. Toisaalta etänä ei koskaan rokoteta, palpoida vatsaa tai tehdä vaikkapa bronkoskopiaa, magneettikuvista puhumattakaan. Ja ihmisen hoitajana on loppu viimein aina ihminen.