Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
19.11.2021

Terveydenhuollon resursseja ei tule tuhlata ylihoitamiseen

Olen laajan ja hyvätasoisen, ja mieluiten vieläpä julkisen terveydenhuollon kannattaja. Ihmiset on hoidettava mahdollisimman laadukkaasti ja pieteetillä. Olen tätä mieltä terveydenhuollon ammattilaisena, ja tämä on myös yhteiskunnallisen ajatteluni johtotähtiä.

Vasemmisto on osaltaan tehnyt tämän puolesta töitä. Kansanrintamahallituksien sodan jälkeen tekemien päätösten myötä panostukset terveydenhuoltoon ovat lisääntyneet huimasti, Suomi on kehittynyt hyvinvointivaltioksi ja ennen kaikkea elinikämme on pidentynyt erittäin paljon. Mies eli 1940-luvun alussa keskimäärin 55 vuotta, nyt lukema on 79 vuotta. Naisilla lukemat ovat 61 ja 85.

Lainsäädäntö velvoittaa meitä saamaan kattavia terveyspalveluita, joista esi-isämme eivät voineet kuvitellakaan. Sote-uudistus muuttaa niiden järjestämistä, mutta itse lääketiede kulkee omia latujaan ja poliitikkojen tulisi ennen kaikkea huolehtia sen riittävästä resursoinnista. Mutta satsaukset on tehtävä oikein.

Kaikkeen loppuviimein rajallisia voimavaroja ei ole perustelua käyttää. Tiedetään hyvin, että osaavaa hoitohenkilökuntaa on niukasti. Sama pätee myös muihin lääketieteellisiin resursseihin aina tiloista teknisiin laitteisiin asti. On tehtävä priorisointia, joka sinällään on tuttu juttu lääketieteen ammattilaisille.

Sen takia en esimerkiksi pidä hyvänä eduskunnassa kovasti kehuja saanutta, 141 kansanedustajan (joukossa myös oman puolueeni edustajia) allekirjoittamaa lakialoitetta eturauhassyöpien lisäämisestä kansalliseen seulomisohjelmaan.

On totta, että vuosittain reilut 900 miestä Suomessa kuolee tähän sairauteen. Kyseessä on miesten yleisin syöpä, joka esiintyvyys on kasvussa. Eturauhassyövän voi myös seuloa helposti verestä selvitettävän ns. PSA-arvon määrittämisen kautta.

Nyt tulee se mutta. Tällä hetkellä tutkimustulokset osoittavat, että seulonta laajamittaisesti ei ole perusteltua. Esimerkiksi asiasta koskevassa Terveyskirjaston artikkelissa todetaan:

”Vaikka eturauhassyöpä yleisyytensä ja sopivan seulontamenetelmän vuoksi voisi olla seulontatutkimusten kohde, nykytiedon valossa oireettomia miehiä ei ole syytä seuloa. Verestä tehtävän PSA-tutkimuksen korkea arvo kyllä viittaa syövän mahdollisuuteen, mutta seulonnan ja sen perusteella tapahtuvan hoidon ei ole osoitettu vaikuttavan seulottujen eliniän pituuteen. Hoidoista on myös seurauksena omat haittansa, jotka voivat olla jopa suurempia kuin syövän aiheuttamat. Tämän vuoksi rutiininomainen PSA-tutkimus ei ole aiheellinen miehille, joilla ei ole suurentuneen eturauhasen aiheuttamia oireita. ”

Käytännössä siis laajamittainen, aivan kaikille suunnattu seulonta voisi olla vain todellinen karhunpalvelus. Sen myötä elämäänsä rauhallisesti jopa vaivoitta elävät miehet voisivat saada syöpädiagnoosin, joka voisi henkisesti viedä heidät ns. löyhään hirteen. Tämän puolesta ”todistaa” myös esimerkiksi Helsingin yliopiston urologian professori Kari Tikkinen. 

Vaikka elämänlaatu ei heilahtelisi mitenkään, olisit kuitenkin syöpäpotilas. Tämä voisi vähintäänkin ahdistaa itsekutakin. Lisäksi yllätodetun tavoin laaja seulonta ei muuta elinikää. Hoidotkaan eivät ole kovin helppoja, ja voisivat vain huonontaa elämänlaatua.

Lisäksi laajamittaiset seulonnat maksaisivat tuntuvasti. Itse asiassa lakialoitetta kannattanut SDP:n Aki Linden laski eduskuntakeskustelussa vuosittaiseksi hinnaksi pelkälle testaamiselle karkeat 15 miljoonaa euroa, eikä tuossa olisi todellakaan kokonaiskustannus. Paljon vaikuttavampiakin keinoja käyttää rahaa on.

Julkisten resurssien käytön suhteen on oltava tarkka. Terveydenhuollossa päätökset on tehtävä potilaan hyvinvointia ajatellen. Tämä sinällään periaatteessa hyvää hakeva, kaiken kattava seulontalinjaus olisi loppuviimein muualta pois. Lääketieteen kehittyessä hoidot paranevat, mutta osittain myös kallistuvat. Elinikä pitenee todennäköisesti jatkossakin. Silti ei kannata lähteä hölmöilemään. Ylihoitaminen ei ole perusteltua.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

05.08.2024

Hallitus kurittaa köyhiä ja kipeitä, kun se nostaa asiakasmaksuja

24.06.2024

Kela-korvauksien nosto lisää terveyseroja ja sote-jättien voittoja

19.06.2024

EU:ssa voidaan satsata lisää mielenterveystyöhön