Vasemmistoliitolla on selkeät periaatteet. Yksi niistä on koulutuksen maksuttomuuden varjeleminen.
Esimerkiksi yliopistossa voi opiskella tohtoriksi asti joutumatta maksamaan lukukausimaksuja. Tämä ei ole itsestäänselvyys tarkastellessa eri maailman maita, lisäksi suomalaisessakin yhteiskunnallisessa keskustelussa väläytellään aika ajoin korkeakouluihin maksullisuutta. Viimeisimpänä sen on nostanut esiin valtionvarainministeriö, joka muuten taustamuistiossaan toi esiin myös sen, että korkeakoulut voisivat maksullisuuden jälkeen ”erikoistua” myös opetuksen osalta niin, että osa opinahjoista ”tukeutuu enemmän edullisempiin opetusmenetelmiin”.
Käytännössä virkamiehet siis esittävät koulutusjärjestelmää, jossa toisessa paikassa olisi todennäköisesti tarjolla etäluentoja massoille ja toisessa korkeatasoista yksilöllistä ohjausta. Tämä on erityisen eriarvoistava linjaus kulisseissa valtaa käyttäviltä. Sitä ei olisi uskonut Suomessa kuulevansa ja se vaikuttaisi myös opiskelijoiden tulevaan työmarkkina-asemaan, koska opiskelupaikan painoarvo nousisi entisestään työnantajien puntaroidessa rekrytointejaan.
Valtionvarainministeriö tarkastelee koulutusta hyvin kapeasta talouspoliittisesta näkökulmasta. Enkä usko, että korkeakoulujen (tai minkään muunkaan koulujen) maksullisuus parantaisi suomalaisten sivistystasoa tai parantaisi kilpailukykyämmekään. Me lisäksi pärjäämme maailmantalouden kovassa kilpailussa vain, jos opintielle halajavat nuoret pääsevät kouluttautumaan vanhempien lompakon paksuudesta riippumatta.
Koulutuksen maksullisuus on myös minulle erityisen tärkeä asia tasa-arvokysymyksenä. Jos köyhän perheen lapsi joutuu maksamaan kymmeniätuhansia euroja korkeakoulussa opiskelusta, ei se ole yksinkertaisesti oikein, vaikka pukuherrojen suunnalta tulisi minkälaista stipendisumutusta tahansa. Olen valmis tekemään työtä koulutuksen oikeudenmukaisuuden puolesta kansanedustajana. Ei lukukausimaksuille, ei kahden kerroksen korkeakoulutukselle.