Liikkumattomuus maksaa valtavasti yhteiskunnalle. UKK-instituutti on laskenut sen hinnaksi vuositasolla jopa kolme miljardia euroa. Ison osa tästä tulee kroonisista kansansairauksista, joista merkittävin on tyypin kaksi diabetes.
Liikkumattomuuden hinta on ollut jo pitkään tiedossa, eikä mikään puolue ole synneistä vapaa asian suhteen. Toisaalta uskon esimerkiksi tällä hallituskaudella käynnistetyn Harrastamisen Suomen mallin auttaneen paljon, koska näin liikunnallisia harrastuksia on saatu koulupäivän yhteyteen. Sitä kautta tulee mielekästä tekemistä kasvaville ihmisille, ja sen varsinaisesti liikkumattomuuden kustannuksia vähentävä vaikutus näkee parhaiten tulevaisuudessa. Nuorena opitaan tavat, jotka taidetaan vanhempana.
Emme ehkä koskaan saa liikkumattomuudesta tai vaikkapa mielenterveydestä aiheutuvia yhteiskunnallisia kustannuksia painettua täysin nollaan. Paljon voidaan silti tehdä. Erityisesti on luotava liikuntamahdollisuuksia heille, jotka voivat pahoin ja ovat syrjäytettyjä.
Harrastuksen kustannukset on saatava alas. Kuntien tulisi kaikkialla maassa alentaa tai poistaa lapsilta ja nuorilta perittävät salimaksut. Näin meillä Oulussa onkin jo viisaasti toimittu. Erittäin tärkeää olisi myös löytää keinot, joilla seuratoiminnan yhteisöllisyyttä lisättäisiin, jotta vanhemmat voisivat toimia enemmän vapaaehtoisina seuratoiminnassa, jotta se ei olisi niin ammattimaista ja tuota myöten kallista. Nämä satsaukset näkyisivät kropan ohella myös pääkopan hyvinvoinnissa.
Mielenterveysongelmien ohella liikkumattomuus on yhteiskuntamme suurimpia ongelmia.
Nyt sen torjumiseen on laitettava entistä enemmän panoksia. Kaikki eivät valitettavasti jaa tavoitetta, koska valtionvarainministeriö on hahmotellut 500-700 miljoonan leikkauksia kulttuuri- ja liikuntajärjestöjen avustuksiin. Tämä voisi sysätä seuratoiminnan entistä syvempiin ongelmiin ja lisätä liikkumattomuutta.
Liike on lääke. Olen ehdolla Vasemmistoliiton listalta eduskuntaan numerolla 120 Oulun vaalipiiristä.