Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
01.12.2023

Hallitus rapauttaa Suomen tulopohjaa

Eduskunta käsitteli keskiviikkona oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetteja. On ensiksi syytä todeta, että minkään oppositiopuolueen (nykyisen tai tulevan) budjettia ei tultaisi sellaisenaan koskaan tulla todellisuudessa esittelemään hallitusaitiosta.

Tämä johtuu tietenkin siitä, että politiikka on aina kompromissien taidetta ja siitä, että ainakin toivottavaa on, ettei mikään puolue tulisi Suomessa saavuttamaan yksinkertaista enemmistöä eduskunnassa.

Vasemmistoliitto on oman vaihtoehtonsa esittänyt, ja sen löytää esimerkiksi täältä. Omaa puoluettani mollattiin himoverottajaksi muun muassa pääministeri Petteri Orpon toimesta. Ei siinä mitään, toisaalta Orpokin totesi Vasemmistoliiton esittävän aidosti vaihtoehdon.

Kyse on siitä, että Vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetti lähtee siitä, että veroaste pidettäisiin Suomessa ennallaan. Veroasteen lasku on suuri rakenteellinen ongelma, joka tulisi korjata. Veroasteen lasku johtuu myös siitä, että liikenne sähköistyy ja päästöihin pohjaavat verotulot vähenevät. Jos veropohjan korjausta ei tehdä, voimme heittää hyvästit hyvinvointivaltiolle. Ei verotus itseoikeutettua ole, mutta ei palveluita ole tolkkua velaksikaan järjestää.

Siksi Vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetissa on paljon erilaisia verotuksellisia ratkaisuja esimerkiksi varallisuutta verottavasta miljonääriverosta ja listaamattomien yritysten osinkojen verottamisesta. Kaikki esitykset eivät suinkaan ole verotuksen kiristämistä, vaan yhtenä kohtana on esimerkiksi arvonlisäverollisen liiketoiminnan nostaminen 30 000 euroon liiketoiminnan helpottamiseksi. Verouudistukset eivät kohdistuisi kyykyttävästi tavalliseen työläiseen tai pienyrittäjään, päinvastoin.

On huomattava se, että mikäli Suomen veroaste olisi vuonna 2027 vuoden 2022 tasolla, tarkoittaisi tämä julkiselle sektorille 9–10 miljardia euroa enemmän verotuloja kyseisenä vuonna. Se käytännössä kattaisi lähes koko arvioidun alijäämän. Jos Suomen veroastetta vertaa verrokki-Pohjoismaihin (varsinkin Tanskaan), ei maamme ole todellakaan verohelvetti.

Oikeistolle tulopohjan rapauttaminen veroastetta laskemalla näyttää olevan ok. Hallitus on sitä myöten valinnut linjan, jossa leikataan pienituloisilta, työntekijöiltä, lastensuojelusta, vanhuksita ja erittäin monesta muusta paikasta.

Nämä leikkaukset johtuvat siis siitä, että rahaa ei haluta kerätä enää entiseen malliin palveluita ja sosiaaliturvaa rahoittamaan, vaan pakotetaan esimerkiksi hyvinvointialueet kurjistamaan tavallisten ihmisten tarvitsevaa apua kautta maan. Hallituksen budjetissa otetaan silti 11 miljardia velkaa ensi vuonna.

Vasemmistoliitonkin budjetissa tulorahoituksesta huolehtimalla velkaa saataisiin 375 miljoonaa otettua vähemmän kuin hallituksen papereissa. Ei velkaa kannata todellakaan ottaa kaikista rikkaimpien veronalennuksiin, kuten hallitus tekee.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

05.08.2024

Hallitus kurittaa köyhiä ja kipeitä, kun se nostaa asiakasmaksuja

24.06.2024

Kela-korvauksien nosto lisää terveyseroja ja sote-jättien voittoja

19.06.2024

EU:ssa voidaan satsata lisää mielenterveystyöhön