Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
23.02.2023

Mielenterveyden hoidon tulee olla paljon muutakin kuin terapioita

Vasemmistoliitto on julkaissut tänään mielenterveyspoliittisen ohjelmansa. Minulla oli etuoikeus päästä kommentoimaan sitä luonnosvaiheessa ja olen varsin iloinen siitä, että näkemykseni mitä ilmeisimmin otettiin huomioon kun tekstiä nyt luen.

Kovin usein mielenterveyskeskustelu kun jää terapian tarpeen toisteluksi, mikä ei ole aina kaikista olennaisin asia mielen hyvinvoinnin kannalta. Terapioitakin tarvitaan, enkä niitä väheksy, jonkinmoista koulutusta itsekin moiseen on tullut hommattua. Mutta kovin keskiluokkaista ja jopa vääristynyttä on ajatella että terapialla kaikki paha lähtee pois.

Tärkeintä on kuitenkin rakentaa yhteiskunta, joka ei luo pohjaa mielen pahoinvoinnille. Tärkeimpiä mt-palveluita ovat melkeinpä neuvolat, varhaiskasvatus ja kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Kaikki, mitkä tarjoavat mielekästä tekemistä ja syyn herätä aamulla uuteen päivään, on merkityksellistä.
Ja on paljon ihmisiä, joiden mielenterveyden ongelmat ovat kovin toisenlaisia kuin mielialan häiriöt. Se on onneksi ohjelmassa ymmärretty.

Esimerkiksi skitsofrenia on edelleen keskeisimpiä kansansairauksiamme, jota sairastaa reilu prosentti väestöstä. Se ei välttämättä ole maailman mediaseksikkäin juttu, vaan monesti jopa elinikäinen, usein invalidisoiva sairaus. Psykoosisairauksia sairastaville on taattava hyvä hoito. Se voidaan toteuttaa monella tapaa, ja taudin vaiheet vaihtelevat, ovat myös erittäin yksilökohtaisia. Olennaista on ihmisarvo, ja siitä kiinni pitäminen. Työuupumuksen aiheuttava masennus on erittäin toinen asia kuin usein geenienkin selvittämä skitsofrenia.

Ohjelmassa nostetaan aivan oikein esiin myös sen, kuinka tärkeää on huolehtia perusterveydenhuollon taso kuntoon, vaativaa erikoissairaanhoitoa unohtumatta. Ja tukea tarvitaan myös läheisille, koska mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat erittäin tyypillisesti koko perheen sairauksia. Lähipiirin tuki on oltava oikein ajoitettua, ja jos se saadaan toimivaan, voidaan parhaimmillaan saada estettyä ylisukupolvista pahoinvointia.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

14.02.2024

Valtuustoaloite: Ouluun Porin mallin mukaiset ”Maksa mitä haluat” -päivät kulttuuri- ja liikuntapalveluihin

19.01.2024

Li Andersson Suomen presidentiksi

09.12.2023

Myös hyvinvointialueiden tulevaisuudelle on vaihtoehtoja