Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
02.08.2021

Koronarokotuspakko kääntyisi hölmön tölväyksenä itseään vastaan

Olen rokottamisen erittäin vankka kannattaja. Tukeni koskee myös koronarokotuksia. Ne ovat aivan olennaisessa roolissa torjuttaessa pandemiaa terveysturvallisesti. Rokotteet suojaavat niin yksilöä kuin ennen kaikkea laumaa. Toivon, että jokainen menee mahdollisimman nopeasti hakemaan oman rokotuksensa, jos sellaista ei ole vielä saanut. Itse saan alkavalla viikolla tehosterokotteen työterveydenhuollon puolesta. Koronarokotteet ovat aivan…

Olen rokottamisen erittäin vankka kannattaja. Tukeni koskee myös koronarokotuksia. Ne ovat aivan olennaisessa roolissa torjuttaessa pandemiaa terveysturvallisesti. Rokotteet suojaavat niin yksilöä kuin ennen kaikkea laumaa. Toivon, että jokainen menee mahdollisimman nopeasti hakemaan oman rokotuksensa, jos sellaista ei ole vielä saanut. Itse saan alkavalla viikolla tehosterokotteen työterveydenhuollon puolesta. Koronarokotteet ovat aivan varmasti erittäin tutkittuja ja asianmukaisesti testattuja. Joskus toki niillä voi olla tiettyjä yleensä äärimmäisen lieviä sivuvaikutuksia, kuten millä tahansa rokotteella. Plussa koronarokotteesta on kuitenkin valtavan paljon suurempi kuin miinus.

Silti pidän esimerkiksi kansanedustaja Mikko Kärnän virittelemiä linjauksia pakkorokottamisesta äärimmäisen ongelmallisina. Sen ohella, että silloin puututaan yksilön perusoikeuksiin, on kyseessä muutenkin huono homma. Rokotteita vastustavien sinänsä hölmö kritiikki rokottamista vastaan nousisi entistä suuremmaksi ja saattaisi temmata mukaansa myös enemmän väkeä ”vapaustaistelun” hengessä. Pakkorokottamisessa tarjottaisiin rokotekriitikoille mahdollisuus heittäytyä asiansa marttyyreiksi yhä suuremmin. Vaikka kuinka tartuntatautilaki soisi mahdollisuuden pakkorokottamiseen, ei sitä tässä ninenomaisessa tilanteessa kyllä tule aktivoida. Se olisi todellinen hölmön tölväys, joka kääntyisi itseään vastaan.

En usko myöskään, että pakkorokottamisella lopulta edes saataisiin kunnolla uutta väkeä rokotusten pariin. Lukumäärältään sinällään vähäiset kovan linjan rokotekriitikot voisivat jopa vetäytyä ”maan alle” pakoon, ja tämä olisi entistä kärjistävämpää jakoa yhteiskunnassamme. He voisivat hölmöydessään radikalisoitua entisestään, ja lopputulos tästä voisi olla negatiivisella tavalla hyvinkin arvaamaton. Mutta todella perusoikeuksien rajoittamisesta olisi samalla kyse. Rajoitan itse joskus työssäni muuten perusoikeuksia työskennessäni myös tahdonvastaisessa hoidossa olevien potilaiden kanssa, ja suhtaudun aihepiiriin vakavasti. Keneltäkään ei saa millään tavalla riistää perusoikeuksia, jollei se ole erityisen painavasta syystä perusteltuja ja riittävän juridisen myllyn läpikäyneitä syitä. Piste.

Rokotuksien on kyllä vauhdituttava. Siinä tarvitaan entistä parempaa vastuuta itse kultakin hoitaa homma kuntoon, koska piikkejä piisaa kyllä. Nuoria ihmisiä varten on innovoitava nopeasti kampanjat asian tiimoilta, joissa on käytettävä tarvittaessa ennakkoluulottomia tapoja viestiä. Lisäksi yli 12-vuotiaiden koululaisten rokottaminen on laitettava käyntiin. Mutta tehdään sekin vapaaehtoisesti.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

14.02.2024

Valtuustoaloite: Ouluun Porin mallin mukaiset ”Maksa mitä haluat” -päivät kulttuuri- ja liikuntapalveluihin

19.01.2024

Li Andersson Suomen presidentiksi

09.12.2023

Myös hyvinvointialueiden tulevaisuudelle on vaihtoehtoja