Olli Kohonen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
02.02.2025

Lasten määrän romahdus ei voi olla vaikuttamatta Oulun kouluverkkoon

Poliittiseen päätöksentekoon pyrkivällä pitää olla valmius päättää vaikeistakin asioista. Eräs kuumista perunoista Oulussa on tulevalla valtuustokaudella koulujen palveluverkko. Jo kesäkuussa 2023 vaikeita linjauksia, jolloin usea pienempi koulu päätettiin lakkauttaa ja osan jatko tuli ehdolliseksi.

Linjauksien taustalla on erittäin valitettava, mutta kiistaton fakta lapsimäärän laskusta. Vuoteen 2032 mennessä oppilaiden kokomasmäärän arvioidaan vähenevän jopa 4000 lapsella. Tänä lukuvuonna ensimmäisen luokan aloitti Oulussa 2060 lasta, kun vielä vuonna 2021 lukema oli 2429. Kaupungin kouluissa on yhteensä 21000 oppilasta.

Ouluun tarvittaisiin ehdottomasti lisää lapsia. Meidän on tehtävä kaikki voitava kunnan ja koko yhteiskunnan puolesta tehdäksemme kaupungista lapsiystävällisemmän. Toisaalta on totta, että vuonna 2032 koulun aloittavat lapset syntyvät nyt.

Tärkeintä lapsen kannalta on aina laadukas koulupolku ja erityispalveluiden sujuva saatavuus. Vasemmistoliitto vaikutti vahvasti siihen yhdessä Vihreiden ja SDP:n kanssa siihen, että kaupungissa vuodelle 2025 tehdyn verotuspäätöksen tuoma talousarvion tulojen kasvu suunnattaisiin sivistyslautakunnan rahoitukseen. Linjauksena on turvata aikuisten ja lasten kohtaamisen käytettävä aika kohdistamalla rahoitus ohjaajiin, ryhmäkokojen pienentämiseen ja tuntikehykseen.

Jo kesäkuussa 2023 tehdyn päätöksen taustalla oli lapsimääräennuste, joka laski valtionosuuksia Oululta jopa 30 miljoonalla eurolla. Kouluissa, joista tuolloin tehtiin linjauksia palveluverkon tarkastelun osalta, oli noin 30 miljoonan euron korjausvelka. Raha ei saa ratkaista etenkään lasten asiaa, mutta ei noita lukuja voinut tuolloinkaan ohittaa.

On rehellistä todeta, että Oulun koulujen fyysinen määrä vähenee tulevan valtuustokauden aikana. Nyt perusopetusta tarjoavia kouluja on 45, joten verkko sinällään on minusta laaja. Aheesta tarvitaan vahva ja perusteellinen viranhaltijavalmistelu taustatietoineen päätöksentekovaihtoehtoineen tuleville valtuutetuille, koska etenkään näitä päätöksiä ei saa tehdä hutiloiden.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

06.02.2025

Hoitajia kyykyttävälle hallitukselle voi näyttää vaaleissa kaapin paikan

02.02.2025

Lasten määrän romahdus ei voi olla vaikuttamatta Oulun kouluverkkoon

24.01.2025

Julkista rahaa on käytettävä kustannustehokkaasti