Hoitoalan työtaistelun tuorein vaihe puhututtaa. Ja syystäkin.
En pidä hyvänä sitä, että Aki Linden on lähtenyt valmistelemaan lainsäädäntöä, jossa työtaistelua rajataan. Eilen sunnuntaina 11.9. julkisuuteen tulleessa versiossa annettiin hyvin avoin valtakirjaa jopa melkoisen avoimeen lakonmurtamiseen, jota ei todellakaan voi välttämättömyydellä perustella.
Tuossa versiossa on ymmärtääkseni pidetty ongelmana muun muassa irtisanoutumista työstä joukkoirtisanoutumisen muodossa ja vaikeutettu jopa Valviran ammatinharjoittajarekisteristä irtipääsyä, jos tarkastellaan lain perusteluosaa. Nämä esitykset ovat käsittämättömiä, jos pari esimerkkejä nostetaan. Ongelmakohtia on muitakin.
Ymmärrän sitä, että aivan ehdottoman välttämättömät suojelutyöt varmistetaan esimerkiksi teho-osastoilla lakon aikana julkisen vallan turvaamana rajatun ajan verran. Perustuslaissa on ihmisen oikeus henkeen ja terveyteen. Sitä on lainsäätäjän vääjäämättä vaalittava.
En todellakaan ymmärrä avointa valtakirjaa siihen, että työntekijöiden lakko-oikeutta rajataan.
Vasemmistoliitto on sanonut suoraan muun muassa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramon toimesta, että vain kaikista välttämättömin hyväksytään lainsäädännön muuttamisen osalta. Ja ennen kaikkea keskeisintä on se, että vastuu potilasturvallisuudesta on kuitenkin aina työnantajalla.
Mitään lakia ei ole vielä paketissa, vaikka julkisuudessa on ollut hyvin ongelmallinen kokonaisuus. En usko, että esimerkiksi irtisanoutumisen estäminen menisi esimerkiksi eduskunnan perustusvaliolakikunnasta lävitse. Tätä eilen julkisuudessa ollutta lakia ei voi kannattaa näin Vasemmistoliiton aktiivina eikä sairaanhoitajana.
Parasta olisi, että hoitoalan työtaistelu saataisiin sovittua tulevaisuudessa ja ala saisi työmarkkinaratkaisun, jolla saataisiin alan palkat aidosti paremmilla raiteille. Vaikka ammattiliitoilla ja KT:lla on ollut erittäin tiukkaa hankausta, on niiden kuitenkin vääjäämättä sovittava asioista keskenään. Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin.
Ei raha kaikkea ratkaise, mutta hyvin paljon se merkitsee. On muistettava, että johtamiseen ja työhyvinvointiin tarvitaan panostuksia. Mutta ne ovat asioita, joita ei aivan helposti saa työmarkkinasopuun paperille helposti realisoituvalla tavalla.
Lopuksi haluan todeta omakohtaisesti omasta rajoitetusta näkökulmastani psykiatrian puolelta erikoissairaanhoidosta, että ei hoitotyö niin ihan niin karmeaa ole, vaikka julkisuudessa on tuotu esiin sen todellisia ongelmia varsin paljon. On kiirettä, raskautta, väsymystä ja työssä koettua väkivaltaa ja väliinpitämättömyyttä. Ja se kehno palkkanauha.
Mutta ainakin itse iloitsen vuorovaikutuksesta potilaiden kanssa, mukavista työkavereista, kellokortista työssä (aiemmin tekemässä tietotyössä työajat kun tapasivat aina venymään), elämän kaikesta karheudesta ja onnistumisista ihmisten auttamisesta. Sitä hoitotyö parhaimmillaan on.
EDIT: Lisätty huomio kolmanteen kappaleeseen siitä, että irtisanoutumisen estäminen olisi vain yksi ongelma asian suhteen.