Perutaan yhteisöveron alennus – tervehdytetään Suomen taloutta
Yhteisöveron alentaminen on huonoa talouspolitiikkaa ja rahat voisi käyttää fiksummin esimerkiksi sote-palveluihin.
Julkaistu myös Uusi Suomessa
Yhteisöveron alentaminen on huonoa talouspolitiikkaa ja rahat voisi käyttää fiksummin esimerkiksi sote-palveluihin.
Julkaistu myös Uusi Suomessa
Suomessa on kuoltu yhä enemmän huumeisiin. On mietittävä enemmän tekoja miten suunta saadaan asiassa käännettyä.
Miesten ongelmat voivat olla myös erityisiä ja niihin tarvitaan erityiset ratkaisut
Julkaistu myös Uusi Suomessa
Asunto on perusoikeus Oulussa ja muuallakin.
Julkaistu myös Uusi Suomessa
Eläkeiän nosto 70-vuoteen on huono asia varsinkin vuorotyötä tekeville sairaanhoitajille.
Julkaistu myös Uusi Suomessa
Omaishoidon tuen leikkaus johon valtiovalta pakottaa Pohdetta on huono asia.
Julkaistu myös Uusi Suomessa
Kehitysvammaisten työosuusrahan leikkaaminen olisi ongelma Pohteella ja muuallakin.
Julkaistu myös Uusi Suomessa
Pohteella leikataan palveluista maan hallituksen pakottamana
Julkaistu myös Uusi Suomessa