Perutaan yhteisöveron alennus – tervehdytetään Suomen taloutta
Kun hallitus perustelee leikkauksiaan, virsi on sama vanha ja tuttu. Rahaa ei ole ja sitä ei todellakaan tule. Julkinen talous pitää saada tasapainoon, velkaantuminen kuriin ja kaikkien osallistua talkoisiin. Sopeuttamisen tarpeesta voi olla samaa mieltä. Keinot ovat kuitenkin välillä nurinkurisia ja talouden kannalta jopa tuhoisia.
Hallitus esittää yritysten voitoista maksettavan yhteisöveron alentamista 20 prosentista 18 prosenttiin ensi vuoden alusta. Se siis luopuu verotuloista samalla, kun julkisen talouden tilannetta kuvataan äärimmäisen vakavaksi.
Kokonaisveroaste on laskenut roimasti 2000-luvun alusta. Tulopohja on siis hapertunut selkeästi. Silti keskustelua hallitsevat miljardien leikkausvaateet ja velkajarrut eikä se, miten tulosopeutuksella eli palauttamalla veroastetta aiempaan voisi tilannetta korjata. Suunta on sen sijaan ollut päinvastainen.
Yhteisöveron alennus on tämän hölmöläisyyden huipentuma. Julkistalouden professori Roope Uusitalo nostaa sen alennuksen korkealle vaalikauden huonoimpien talouspoliittisten päätösten joukossa Suomen Kuvalehdessä 19. lokakuuta.]([https://suomenkuvalehti.fi/mielipide/roope-uusitalo-yhteisoveron-alennus-on-vaalikauden-huonoin-paatos/?shared=1366658-24bfe2ce-1) Hänen esittämänsä madonluvut antavat kritiikille painavat perusteet. Kyseessä on pahemman luokan tuhlailu, josta hyötyy etenkin “todellinen tyhjätasku” eli OP-ryhmä, Suomen suurin yhteisöveron maksaja.
Uusitalon mukaan alennus pienentää verotuloja 841 miljoonalla eurolla vuodessa. Valtiovarainministeriö arvioi kasvun ja muiden niin sanottujen dynaamisten vaikutusten korvaavan tästä ehkä kolmanneksen. Niidenkin toteutumista sopii vahvasti epäillä. Jopa näillä oletuksilla julkiseen talouteen jäisi noin 560 miljoonan euron vuotuinen lovi.
Se on paljon rahaa hallitukselta, joka laskee palveluista ja sosiaaliturvasta haettavia säästöjä miljoona kerrallaan. Hyvinvointialueilla rahapula tarkoittaa päätöksiä siitä, mistä hoitoa saa, kuinka kauas palvelut siirtyvät ja riittääkö henkilöstö. Esimerkiksi Pohde saa hyvinvointialueiden valtionrahoituksesta noin 7,5 prosenttia. Jos tuo 560 miljoonaa käytettäisiin hyvinvointialueiden rahoitukseen samassa suhteessa, Pohteen osuus olisi noin 42 miljoonaa euroa vuodessa. Täällä sellainen oma ”yhteisöverotuotto” otettaisiin kyllä mieluusti vastaan.
Sellaisella summalla olisi voitu välttää melkoinen määrä leikkauksia palveluverkkoon ja omaishoidon tukeen sekä YT:ssa poistettujen peräti 500 työntekijän lähettämistä kilometritehtaalle. Nyt vähennykset ulottuvat esimerkiksi kaikkiin psykiatrian osastojen sosiaalityöntekijään, tehtävät kun eivät ole lakisääteisiä. Hallituksen linjan lasku lankeaa siis myös kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville ihmisille.
Miksi sote-palvelujen rahoitusta arvioidaan niin tiukasti, mutta yritysten veronalennukseen voidaan sitoutua epävarmojen ja käytännössä epärealististen kasvuhyötyjen varassa? Tätä on erittäin vaikea tavoittaa.
Sinällään on päivänselvää, että Suomi tarvitsee investointeja, menestyviä yrityksiä ja uusia työpaikkoja eli suomeksi sanottuna lisää kasvua. On totta, että veronalennus voi lisätä investointihalukkuutta, kun yritykselle jää tuotosta enemmän käteen. Olennaista on kuitenkin se, kuinka paljon investointeja tällä hinnalla saadaan ja olisiko sama raha käytettävissä vaikuttavammin. No olisi kyllä.
Veronalennus ei nimittäin edellytä uuden työntekijän palkkaamista, tuotannon laajentamista tai tutkimukseen panostamista. Yritys hyötyy siitä myös jatkaessaan täsmälleen kuten ennenkin, kunhan nyt omistajien taskuun valuvat rahamäärät vain kasvavat. Verotettavaa voittoa vailla olevalle kasvuyritykselle siitä ei puolestaan ole välitöntä apua.
Yritysten kasvun tukeminen ja voitollisten yritysten verojen alentaminen eivät nimittäin ole sama asia. Samalla on syytä huomata, että yritystoiminnan edellytyksiä rakennetaan myös kouluissa, tutkimuksessa ja terveydenhuollossa. Yritykset tarvitsevat osaavia ja työkykyisiä työntekijöitä. Ajoissa hoitoon pääseminen tukee työssä jaksamista ja ehkäisee sairauspoissaolojen pitkittymistä. Toimivat sote-palvelut kuuluvat talouspolitiikan kokonaisuuteen. Tämä on asia, jota haluan toitottaa esille päivästä toiseen.
Sairaanhoitajana tiedän myös, ettei hoidon viivästyminen poista hoidon tarvetta. Ongelmat voivat vaikeutua ja hoito muuttua raskaammaksi. Hetken säästö voi kasvattaa sekä inhimillistä kärsimystä että myöhempiä kustannuksia.
Samaa harkintaa minusta pitäisi käyttää veropolitiikassa. Jos palvelujen rahoitukselta vaaditaan tarkkoja laskelmia, pitää myös veronalennusten perustelujen kestää yhtä tiukka tarkastelu. Kasvun toivominen ei todellakaan riitä perusteeksi satojen miljoonien pysyvälle verotulojen menetykselle.
Yhteisöveron alennuksen peruminen ei tietenkään ratkaisisi kaikkia julkisen talouden ongelmia. Se kuitenkin vähentäisi uusien leikkausten painetta. Minusta olisi järkevämpää jättää tämä verotulojen menetys tekemättä kuin ensin heikentää julkisen talouden rahoitusta ja sitten kertoa ihmisille, ettei hoitoon ja hoivaan ole varaa.
Yhteisöveron alennus on poliittinen valinta. Niin on sen peruminenkin.
Julkaistu myös Uusi Suomessa. Kaikki kirjoitukset