Siirry sisältöön
Olli KohonenVasemmistoliitto · Oulun vaalipiiri

Talous kuntoon

Vasemmistoliiton nousu on pitkän työn tulos

Olen ollut vasemmistoliiton toiminnassa mukana eri tavoin yli 20 vuotta. Siinä ajassa on tullut nähtyä ylä- ja alamäet: europarlamenttipaikan menetys, raskaat eduskuntavaalit ja milloin mistäkin aiheesta käydyt kinastelut, joita on puitu niin tiedotusvälineissä kuin puolueen sisällä. Monesti on verenpainekin noussut varsin korkeisiin lukemiin.

On saatu tuloksiakin. Kataisen hallituksessa olimme tekemässä merkittävää perusturvan korotusta ja Marinin hallituksessa maksutonta toista astetta. Nämä olivat ihmisten toimeentuloon ja nuorten mahdollisuuksiin vaikuttavia päätöksiä, jotka tehtiin yhteistyössä muiden puolueiden kanssa.

Nyt tilanne tuntuu pitkästä aikaa poikkeuksellisen hyvältä. Ylen marraskuun alussa julkaisemassa kannatusmittauksessa vasemmistoliitto nousi 12,6 prosenttiin, korkeammalle kuin koskaan aiemmin kyseisessä mittaussarjassa. Taakse jäi myös pitkään pääministeripuolueena toiminut keskusta.

Yhden mittauksen pienistä eroista ei tietenkään kannata rakentaa liian suuria johtopäätöksiä. Pitkään puolueessa toimineelle suunnanmuutos on silti melkoinen. Sen huomaa myös kentällä: tekemisessä on intoa, mukana on uusia ihmisiä ja tulevaisuudesta puhutaan luottavaisemmin.

Nousua selitetään helposti päivän onnistumisilla, puheenjohtajan esiintymisillä tai hallituksen epäsuosiolla. Niillä kaikilla on merkitystä. Oma arvioni on kuitenkin, että nyt alkaa kantaa hedelmää myös paljon pidempään tehty työ.

Puoluetta on uudistettu, viestintää kehitetty ja ihmisten arjen kysymyksiä nostettu johdonmukaisesti esille. Sosiaalisessa mediassa tehdään määrätietoista työtä. Samalla kunnissa ja hyvinvointialueilla toimivat luottamushenkilöt tekevät aloitteita, neuvottelevat päätöksistä ja kertovat julkisesti, mitä ovat tekemässä ja miksi.

Tätä työtä tehdään ympäri Suomen. Usein varsin pienellä porukalla ja oman työn ohessa.

Myös puolueen toimijakunta ja kannatuksen painopisteet ovat muuttuneet. Niin elävässä kansanliikkeessä kuuluukin tapahtua. Sisäisiä jännitteitä on edelleen, missäpä puolueessa ei olisi. Uudistumisen pitää kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että eri-ikäiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset löytävät samasta puolueesta itselleen paikan.

Vasemmistoliiton kasvuvaraa on mielestäni juuri siinä, että yhä useampi tunnistaa puolueen ajamista asioista oman arkensa. Pääseekö lääkäriin? Riittävätkö rahat elämiseen? Saako lapsi koulussa tarvitsemansa tuen? Voiko työssä jaksaa eläkeikään asti? Säilyvätkö palvelut kohtuullisen lähellä myös suurten kaupunkien ulkopuolella?

Näihin kysymyksiin vastaaminen tekee politiikasta ymmärrettävää. Sairaanhoitajana ja kunta- ja aluepäättäjänä näen, kuinka konkreettisista asioista lopulta puhutaan. Asiakasmaksuista, henkilöstön riittävyydestä, lasten oppimisesta ja siitä, jääkö ihminen vaikeassa tilanteessa yksin. Kun viime aikoina etenkin sote-kysymyksiin liittyvät ongelmat, hoitoon pääsyn vaikeudet ja jatkuva leikkausvellominen on keskeisin mieleen tuleva asia, on huoli tulevaisuudesta kova.

Tähän on haettava muutosta. Uskon ja tiedän monen suomalaisen jakavan ajatuksen, että pienemmän puolta pitää pitää, työntekijää kohdella reilusti ja yhteisestä ympäristöstä huolehtia. Jos se edellyttää sitä, että rahaa tähän otetaan kaikista rikkaimmilta verotuksellisin keinoin, niin sitten tehdään niin. Vasemmistoliiton tehtävä on osoittaa, miten nämä kaikki muuttuvat toteuttamiskelpoisiksi päätöksiksi. Siinä työssä on iso pala purtavana.

Puoluebarometrissa 12 prosenttia vastaajista piti vasemmistoliiton äänestämistä erittäin houkuttelevana. Se oli eduskuntapuolueiden korkein osuus tässä vastausvaihtoehdossa. Tulos kertoo mahdollisuudesta, joka on ansaittava myös käytännön työssä. Ei passaa vielä köllötellä aurinkotuolissa ja odottaa riemumarssia Valtioneuvoston linnaan, ei todellakaan.

Siksi puolueen pitää näkyä ja kuulua suurimpien kaupunkien ohella myös kehyskunnissa, pienemmillä paikkakunnilla ja alueilla, joilla vasemmistoliitto ei ole perinteisesti ollut vahva. Ihmisten huolet ansaitsevat tulla kuulluiksi riippumatta siitä, kuinka monta vasemmistovaltuutettua heidän kotikunnassaan istuu. Tässä on tietenkin todella iso rasti purtavana myös meillä Pohjois-Pohjanmaalla.

Yhtä kaikki. Kun Timo Soinikin väläyttää Minja Koskelaa seuraavaksi valtiovarainministeriksi, ollaan pitkään mukana olleen näkökulmasta jo varsin mielenkiintoisten kysymysten äärellä. Ministeripaikkojen pohtimista tärkeämpää on kuitenkin näyttää, mitä kasvavalla luottamuksella halutaan tehdä.

Kannatus tuo myös vastuuta. On pystyttävä esittämään uskottavia ratkaisuja, perustelemaan niiden rahoitus ja tekemään yhteistyötä. Omista tavoitteista kiinni pitäminen ja neuvottelukyky mahtuvat kyllä samaan puolueeseen. On oltava valmiutta vaikeisiinkin päätöksiin, joiden kanssa olen itsekin kunta- ja aluepäätöksenteossa ollut tekemisissä. Vaikka Vasemmistoliitto olisi tulevassa hallituksessa, eivät kaikki sen päätökset tulisi olemaan meidän mieleemme

Työ jatkuu toreilla, työpaikoilla, valtuustosaleissa ja ihmisten kanssa keskustellen. Itsekin olen huomenna lauantaina esimerkiksi täällä Oulussa Haukipudas-päivillä kuuntelemassa, mitä ihmisillä on mielessä.

Rohkenen väittää, että vasemmistoliiton ja sen aktiivien itseluottamus on nyt paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Se saa myös näkyä. Ihmisten luottamusta on helpompi ansaita, kun katse on tulevaisuudessa omien kengänkärkien sijasta.

Meillä on syytä katsoa eteenpäin. Ja paljon töitä tehtävänä.

Julkaistu myös Uusi Suomessa. Kaikki kirjoitukset