Olli Kohonen
vasemmisto logo
16.12.2021

Hätäkeskuspäivystäjillä on entistä suurempi hätä

Lähes kolme vuotta sitten hätäkeskuksien työntekijöiden ongelmat puhuttivat julkisuudessa.

Tuolloin pohdin asiaa silloisessa Kalevan blogissani. Sen otsikko ”Hätäkeskuspäivystäjillä on hätä” on valitettavalla tavalla yhä ajankohtaisempi. Eilen Yle uutisoi nimittäin siitä, kuinka 30 ihmistä kertoi hätäkeskuksien vakavista ongelmista. Työntekijävaje on suuri ja työpahoinvointi jyllää.

Hätäkeskuspäivystäjien työ on ymmärrettävästi todella rankkaa. Työssä pitää reagoida nopeasti inhimilliseen hätään ja osata ohjata apua oikeaan paikkaan. Toisaalta hätäkeskuksia kuormittaa paljon käytännössä turhat soitot, jotka ovat pois akuuteimmista tilanteista. Kun muutama vuosi sitten soittoja hätäkeskuksiin tuli noin kolme miljoonaa, niin kaikkiaan 865 000 niistä saatettiin katsoa turhiksi. Sinällään hätäkeskukseen soittaminen voi olla hyvinkin viesti inhimillisestä hädästä ja esimerkiksi yksinäisyydestä.

Se on tottakai huolestuttavaa, mutta vielä rankempi on se fakta, että hätäkeskukset toimivat usein vajaalla henkilöstömäärällä. Ongelma tunnistetaan myös Hätäkeskuslaitoksen johdossa. On erittäin ongelmallinen yhtälö, että hätäkeskuksissa on vähemmän työntekijöitä, mutta enemmän puheluita vastattavaksi.

Tilanne on kestämätön, mutta kertoo ehkä laajemminkin viestiä inhimillisen hädän parissa työskentelevien ihmisten työpahoinvoinnista. Paineet ovat rankkoja ja vaatimukset työntekijöille tiukkoja. Samaan aikaan palkka ei ole häävi, ja tilannetta tuskin paikkaa se, että ylitöitä kyllä riittäisi.

Mikä siis mättää sote- ja pelastusalalla? Palkkakysymys on ilmiselvä, enkä sen sinällään tarpeellista korottamista tällä kertaa käsittele. Johtaminen on myös kysymys, johon olisi pureuduttava. Harvemmin esimiehet tosin väen vängällä haluavat luotsata organisaatiotaan rampaan kuntoon. Liiallinen alaisten painostaminen ja rassaaminen on tosin valitettavan yleistä, mutta tuossakin ongelma voi muodostua väliportaalle korkeammasta johdosta muodostetuista liiallisista paineista. Lopulta tullaan myös priorisointiin, jota sinällään vaikkapa sote-työssä päivystetyksellisesti harrastetaan triagen muodossa.

Silti työssäjaksamista on tuettava takaamalla esimerkiski työntekijälähtöisiä työaikajoustoja. Jos näin ei tehdä, on huonompi homma. Tätä kaikkea tulisi lisätä julkisella sektorilla, koska osaavasta työvoimasta on yksinkertaisesti suunnaton pula. Myös etätöiden mahdollisuus on pidettävä paletissa mukana, vaikka tokihan se aina ole mahdollista. Samaan aikaan työntekijöille on taattava esimerkiksi kulttuuri-, hyvinvointi- ja liikuntaetu vaikkapa Smartum-seteleiden muodossa. Sen ohella, että ne voi käyttää haluamallaan tavalla hierontaan, futismatsiin tai vaikkapa teatterilippuun, ovat ne selkeä viesti työntekijän arvostamisesta. Vaikka tämäkin maksaa, on se loppuviimein kaikkien kannalta edullisempaa kuin työntekijöiden pitäminen sairaslomalla. Ennen kaikkea inhimillisesti. Yksi keino ei riitä ongelmien ratkaisuun, vaan tarvitaan useampi niksi.

Takaisin etusivulle