Muutama päivä sitten uutisoitiin opiskelijoiden mielenterveysongelmien vaikeutumisesta. Jopa kolmannes on kärsinyt erilaisista ahdistus- ja masennusoireista. Korkeakouluopiskelijoille terveydenhuoltoa tarjoavan YTHS:n palvelutarve on lisääntynyt.
Vastaavia viestejä on kuulunut aiemminkin ja selittävä tekijä löytyy. Se on vähemmän yllättäen koronakriisi, joka on johtanut tuntemallamme tavalla inhimillisten kontaktien vähenemiseen. Opiskelukavereiden kanssa keskustelu on vaihtunut Zoomin tuijottamiseen ja mihin etäilyyn milloinkin, eikä osa aloittaneista opiskelijoista ole päässyt tutustumaan kunnolla toisiinsa.
Tämä on monella tavalla surullista. Sen ohella, että opiskeluaika on monesti ihmisen elämän railakkainta ja menevintä aikaa, on se myös sosiaalisesti aktiivisinta. Meneminen ja tuleminen on monelle helpompaa kuin tulevina vuosina työn ja perheen asettaessa ymmärrettävät puitteensa elämänmenolle.
Ainakin itse muistan yhteisöllisyyden valtavan merkityksen opiskeluajoilta. Nyt se on kateissa, ja uskon sen selvittävän pitkälti opiskelijoiden mielenterveysoireiluita. Ja sen takia ajattelenkin, että monesti peräänkuulutettu terapiatakuu tai ylipäätään mielenterveyspalvelut eivät yksin ole ratkaisuja tilanteeseen. Niihin satsaaminen on kyllä sinällään tavoiteltavaa ja kannatettavaa. Parasta mielenterveyspalvelua on monesti toisen ihmisen seura, eikä tuolloin välttämättä tarvitse olla kognitiivisen terapian erityispätevyyttä jeesatakseen toisiaan.
Toivon muutenkin mielen hyvinvoinnin kehittämiseen asennetta, jossa varsinaiset mielenterveyspalvelut nähtäisiin viimesijaisina vaihtoehtoina. Kaikki masentuneet ja ahdistuneet eivät ole traumatisoituneet lapsuudessaan tai nuoruudessaan.
Tällä en halua yhtään väheksyä omaa ja kollegojen tekemää arvokasta työtä niin avo- kuin osastohoidossa ympäri Suomen, vaan sitä, että meidän tulisi rakentaa kaikin tavoin yhteiskunta, jossa ei syntyisi syviä ongelmia mieleen. Enkä varsinkaan halua epäillä mielenterveyden häiriöitä, jotka ovat kohtuuttoman kivuliaita monelle.
Kaikki lähtee jo neuvoloista. Tarvitaan myös toimivaa ja lapset tavoittavaa varhaiskasvatusta ja pieniä ryhmäkokoja. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut takaavat mielekästä tekemistä, ja nuorisotyö tarjoaa yhtä lailla mielekästä tekemistä ”pahanteon” sijaan. Kirjastoista löytyy lukemista, joka voi avata monelle uuden maailman. Kouluissa ohjataan ja tuetaan, tyydytetään tiedonjanoa ja valmistetaan ihmistä työelämäänkin. Ja aikuisiässä työ on monesti se olennainen tapa kiinnittyä elämään ja muodostaa identiteettiä, eipä toki se tienattu rahakaan varmaan itse kullekaan pahitteeksi ole.
Kaikessa olennaista on ihmiskontakti, jota tarvitsemme kokeaksemme ainutlaatuisen elämämme merkityksellisenä. Hyvinvointi ei siis yksin terapialla parane, vaikka sitäkin toki monesti tarvitaan. Toisaalta ahdistus ja alakuloisuus kuuluu myös ajoittain kaikkien elämään, mutta niiden ei tietenkään soisi leimaavan sitä. Tärkeintä on rakentaa mielen hyvinvointia, ja siihen voidaan todellakin vaikuttaa niin kunnissa kuin tulevilla hyvinvointialueilla, joissa molemmissa tehdään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä eli ns. hyte-työtä. Tässä työssä haluan olla itse myös mukana.